Juhlavuoden 2017 juttusarja osa 9: Jarno Rova – Jalkapalloilijan tienhaaroja
Jarno Rova on Ajax-Sarkkirannan kasvatti, joka on edennyt poikapuolen pelaajistamme tähän asti korkeimmalle urallaan jalkapalloilijana. Jarno murtautui kymmenisen vuotta sitten AC Oulun pelaavaan kokoonpanoon. Avioliiton auvoiseen satamaan kuukausi sitten (08/2017) purjehtinut Jarno kävi kertoilemassa vaiheistaan ja valinnoistaan uransa varrelta toimistollamme.
Nappulakengät Jarno sitoi jalkaansa ensimmäisen kerran seuratasolla 5-6 vuoden iässä. Tuolloin seurana oli Oulunsalon Pallo. Ajax-Sarkkirantaa siihen aikaan ei ollut vielä olemassakaan. OsPassa pelaajistoa oli sen verran, että 87- ikäluokkaan perustettiin Kempeleessä asuville pojille oma joukkue: OsPa 2. ”Nimi viittasi kakkosjoukkueeseen, mutta keskinäiset pelit kyllä voitettiin!”. Jarno huomauttaa.
Tie Ajax-Sarkkirantaan avautui Jarnon ollessa noin 10-vuoden ikäinen. Aikaisemmista juttusarjan jutuista tutut ”Lindgrenin Karin pojat” lähtivät tuolloin Ajax-Sarkkirantana kilpasarjaan. ”Siirryin tuolloin Ajaxiin ja Ajax ajaltani onkin todella hienoja muistoja. B-juniori-iässä matka jatkui Oulun Luistinseuraan kun Ajaxin joukkueemme hajosi. Koen kuitenkin niin, että nimenomaan Ajax-Sarkkiranta on minun kasvattajaseurani”. Jarno taustoittaa.
Ajax-Sarkkirannan ajoilta Jarnolla on mielessä mm loistava joukkuehenki, hyvä kaveriporukka ja erinomainen valmennus sekä yhteiset reissut. ”Lindgrenin Kari kouli meistä kyllä hyvän joukkueen ja kehitti hienosti pelaajia. Pelasimme ja harjoittelimme kaveriporukalla joukkueen tapahtumien ulkopuolellakin tosi paljon. Meistä puolenkymmentä pääsi mm piirijoukkueen mukaan. Pääsin itse muutamia kertoja nuorten maajoukkueiden leirityksiinkin, mutta ihan ei riittänyt, että olisin päässyt lopulliseen ikäkausi- maajoukkueeseen.” Jarno avaa.
Piirijoukkueista ja maajoukkueleirityksistä Jarnolla on niin ikään erittäin hyvät fiilikset. ”Piirijoukkuetaipaleeni alussa olin vaihtopelaajan roolissa. Kentälle päästyäni tein kuitenkin heti pari maalia ja tämän jälkeen roolini vakiintuikin nopeasti avauskokoonpanon pelaajaksi. Helsinki, Uusimaa ja Turku olivat tuolloinkin hallitsevia joukkueita piiritasolla. Pystyimme kuitenkin heitäkin aika-ajoin haastamaan. Jarno muistelee. ”Maajoukkueleirityksistä jäi erityisesti mieleen muutama pelaaja: Roman Eremenko oli täysin omaa luokkaansa, huikea pelaaja. Timo Furuholm, joka oli voimahyökkääjänä vertaansa vailla. Tim Sparv, joka oli erittäin taitava ja pelasi tuolloin ylempänä mitä nykyään. Sparvin edustama Norvalla FF olikin noina aikoina hurjan kova nippu. Kyseisestä joukkueesta tuli ikäluokkaani 4-5 maajoukkuepelaajaa.” Jarno kertaa.
Kaiken kaikkiaan jalkapallo on kuljettanut Jarnoa ulkomaillakin, mutta varsinkin kotimaassa. ”Istumalihaksia on bussin penkissä tullut kyllä kehitetty melkoisesti ”. Jarno naurahtaa. Juniori-aikojen reissuista mieleenpainuvimpia ovat olleet Summer Gamesit Ruotsissa sekä Helsinki Cup. ”Ruotsissa pelatut Summer Gamesit jäivät erityisesti mieleen, koska pelasimme siellä todella hyvin. Helsinki Cupissa hienoa olivat tietysti pelit ja turnaus kokonaisuudessaan, mutta erityisesti jäi mieleeni koulumajoitus. Aleksis Kiven koululla oli todella kansainvälinen meininki ja siellä majoituimme itsekin. Huoneemme ovessa luki pelkkä ”AJAX” ja ulkomaalaisten joukkueiden pelaajat kuikuilivatkin uteliaina millaista porukkaan huoneessamme asuu. Aluksi asiaa ihmeteltiin, mutta totuus alkoi valkenemaan kun ulkomaalaisjoukkueiden pelaajat tulivat pyytämään paitojen vaihtoa. Taisivat luulla vähän eri Ajaxiksi.” Jarno virnistää ja jatkaa. ”Hupia riittikin sen jälkeen vielä tovin kun kaikin keinoin yritimme vedättää muita joukkueita luulemaan meitä edelleen Amsterdamin Ajaxiksi.” Jarno nauraa.
Miten sitten menivät Jarnon myöhäisemmät junioriajat ja aikuisiän alku, eli aika jälkeen Ajax-Sarkkirannan? ”Olin B-juniori-ikäinen kun murtauduin OLS:n edustusjoukkueeseen. 17-vuotiaalle pojalle oli kova juttu kun pelaamisesta sai hieman ns. karkkirahaa. Silloin tuli ensimmäistä kertaa olo, että olen futisammattilainen.” Jarno tunnelmoi. ”Aika OLS:ssa oli myös erittäin positiivinen paketti. Joukkue oli hieman 1 div ja 2 div välisen hissijoukkueen roolissa, mutta toiminta oli mielestäni erittäin ammattimaista.” Jarno summaa.
Vuonna 2007 kävi sitten kutsu liigaan nousseen AC Oulun harjoittelurinkiin. ”Oli mahtama fiilis päästä mukaan ACO:n rinkiin. Olin asettanut aikaisemmin itselleni yhdeksi tavoitteeksi kaupungin ykkösjoukkueen ja se tavoite tietyllä tapaa toteutuikin. Pelasin talvella liigacupin otteluita, mutta mitä lähemmäs liigakauden alkua mentiin, niin sitä selvemmäksi tuli, etten kuulunut muiden nuorien pelaajien ohella silloisen valmentajan Harri Kampmanin suunnitelmiin. Ammattilaisurheilu on tottakai täysin erilaista kuin junioriurheilu. Tulos on se mikä kiinnostaa ja Kampmanin Hape näki saavuttavansa paremman tuloksen kokeneemmilla pelaajilla ja ulkomaalaispelaajilla. Pyysin näin ollen lainaa OLS:n riveihin ja pelasinkin siellä kyseisen kauden.” Jarno taustoittaa.
Seuraavalla kaudella pöydällä olikin onnistuneen OLS periodin jäljiltä muutamia ykkösen seuroja ja kiinnostusta löytyi myös Ruotsin puolelta. ”Olin tosiaan jo aika lähellä siirtymistä Luulajaan tai PS Kemiin, mutta tuossa vaiheessa AC Oulu löi myös tarjouksen pöytään valmentajaksi tulleen Juha Malisen säestämänä. Kouluni oli vielä kesken, joten päätin tarttua ACOn tarjoukseen mietinnän jälkeen. Tämä oli kuitenkin väärä päätös. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt ehdottomasti lähteä kokeilemaan siipiä muualle. Sain kyllä satunnaisesti 1 divisioonassa peliaikaa ja olin muutamia kertoja avauksessakin, mutta vastuuni kutistui kauden edetessä. Lisäksi olen tottunut pelaamaan keskiakselilla hyökkäävissä rooleissa, mutta AC Oulussa minua haluttiin käyttää laidalla ja se ei mielestäni sopinut minulle parhaalla mahdollisella tavalla. Näistä syistä johtuen pyysin jälleen lainaa loppukaudeksi putoamiskurimuksessa olevaan Oulun Luistinseuraan”. Jarno muistelee.
Loppukausi lainalla sujuikin sitten nappiin. ”Voitimme juuri riittävän määrän pelejä ja säilyimme. Tein jokaisessa ottelussa vähintään yhden maalin. Paikalliskamppailussa Oulun Palloseuraa vastaan iskin vielä kruunuksi hattutempun. Näin ollen kaudesta jäi kuitenkin todella hyvät fiilikset.” Jarno ynnää.
Hyvistä fiiliksistä huolimatta Jarnon ura oli seuraavalla kaudella tyypillisessä tienhaarassa nuorelle jalkapalloilijalle. ”Olin 21-22 vuoden iässä ja panostanut futikseen melkein parikymmentä vuotta todella paljon. Elänyt täysin jalkapallon ehdoilla. Takkini oli aivan tyhjä kovan treenaamisen, koulun käynnin ja vuorotyön yhdistelmästä. Mieleeni tulvivat ajatukset ”normaalista elämästä”, opiskelusta. Tunsin kiinnostusta jo pienestä pitäen talousasioihin ja pääsinkin Oulun yliopistoon lukemaan kauppatieteiden maisteriksi. Futis sai tavoitteellisena urheiluna jäädä, vaikka pelasinkin vielä jonkin verran OLS:n ja Tervareiden riveissä. Tervarit kaudella koetut loukkaantumiset saivat minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että haluan jonkin taloudellisesti kannattavamman työn kuin jalkapalloilija. Tavoitteenani oli kuitenkin ollut ennemminkin ulkomaiden kentät kuin liigajyrän paikka. Kun en enää itse uskonut tavoitteen toteutumiseen, niin valinta oli lopulta helppo.” Jarno kertoo.
Nykyisin vakuutusalalla työskentelevä Jarno ei kuitenkaan ole jättänyt jalkapalloa, vaan puulaakipelit maistuvat edelleen. Lisäksi mies odottaa Oululaisen futiksen liigaan paluuta kuin kuuta nousevaa. Jalkapalloa hän seuraa edelleen niin paikallisesti kuin kansainvälisestikin. Nähdäänkö mies sitten jossain vaiheessa esimerkiksi valmennustehtävissä? ”Minulla on peliurani kautta paljon ystäviä Oulun seudulla, ja melkeinpä joka vuosi tulee kyselyjä valmentajan hommiin. Tässä vaiheessa valmentaminen ei kuitenkaan tunnu minun jutultani riittävän paljoa. Olen toki päässyt seuraamaan läheltä kahta legendaarista suomalaisvalmentajaa Harri Kampmania ja Juha Malista. Hape ote oli analyyttinen ja hän koutsasi hieman etäisemmällä otteella. Malinen puolestaan piti kiinni omasta tehokkaasta systeemistään ja aktiivisesta prässistä, valmennustyylikin hänellä oli tietyllä tapaa prässäävä. Sain heiltä tottakai tiettyjä malleja valmentamiseenkin, mutta siitä huolimatta ei ole vielä minun aikani ryhtyä koutsaamaan.” Jarno analysoi.
Millaisia ohjeita entinen maalinsylkijä sitten antaa junioreille, jotka haluavat pelata hyökkäävissä rooleissa ja takoa maaleja? ”Hyökkääjän pitää olla röyhkeä ja koittaa rohkeasti maalintekoa erilaisista paikoista. Aina ei voi miellyttää kaikkia. Oma itseluottamus on kaiken a ja o. Suomessa ollaan ehkä liian kilttejä ja nöyristeleviä.” Jarno ohjeistaa.
Millaisena Jarno sitten näkee Ajax-Sarkkirannan nykyään? ”Seuraan Ajax-Sarkkirantaa jonkin verran ja esimerkiksi seuran hankkeet ovat hieno osoitus eteenpäin menevästä toiminnasta. 20:ssä vuodessa on tapahtunut todella paljon ja Ajax-Sarkkiranta on mielestäni hyvällä tiellä. Erityisesti seurassa olevat ihmiset tuovat minulle hyvät ja luotettavat fiilikset.” Jarno päättää ja lisää virnistäen ”Toivottavasti pikapuoliin nousisi junnuputkesta joku helmi vähintään liigatasolle, ettei minun tarvitse enää kauaa tätä korkeimmalla tasolla pelanneen poikapelaajan viittaa kantaa.”
Ajax-Sarkkiranta onnittelee Jarnoa naimisiinmenon johdosta ja menestyksestä niin työelämässä kuin jalkapallonkin puolella. Kiitos Ajax-Sarkkirannan värien kantamisesta kaupungin ykkösjoukkueeseen sekä nuorisomaajoukkueiden porteille asti. Kaikkea hyvää tulevaan!