Jani Rautiainen on Ajax-Sarkkirannan uusi puheenjohtaja
Julkaistu: 09.10.2024 19.40

Jani Rautiainen on Ajax-Sarkkirannan uusi puheenjohtaja

Ajax-Sarkkirannan sääntömääräinen syyskokous pidettiin tänä iltana Kempele Areenan neuvottelutilassa. Syyskokouksen perinteiseen antiin kuului toimintasuunnitelman, talousarvion ja seuramaksujen hyväksyminen sekä henkilövalintojen tekeminen.

Jani Rautiainen valittiin yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi. Tänä vuonna puheenjohtajana toiminut Ville Rautio ei ollut käytettävissä tehtävään. Rautio jättäytyi syrjään jo aiemmin, koska hänet valittiin Ajax-Sarkkirannan uudeksi valmennuspäälliköksi. Varapuheenjohtaja Juho Jaakola on hoitanut ja hoitaa puheenjohtajan tehtävää kalenterivuoden loppuun saakka.

Jaakola ja Rautio jatkavat johtokunnan jäseninä myös tulevalla toimikaudella. Heidän lisäkseen johtokuntaan valittiin Katri Huotari, Marko Karkulehto, Tiina Löfman ja Katta Siltavirta. Tuleva puheenjohtaja Rautiainen ja Löfman valittiin täydentämään johtokuntaa loppuvuodeksi.

Henkilövalinnat sekä toimintasuunnitelman, talousarvion ja seuramaksujen hyväksyntä tapahtuivat yksimielisesti ilman äänestystä.


Ajax-Sarkkiranta ry

Y-tunnus: 2121373-4

Kurikkahaantie 7, 90440 Kempele

p. 050 3219980

toimisto(at)ajaxsarkkiranta.fi


- REILU PELI, REILU KAVERI -