Uuden pelikauden ensimmäiset turnaukset pelataan viikonloppuna. Kempele Areenaan kokoontuu yhteensä 30 joukkuetta P10-, T12-, T11- ja T10-ikäluokissa. Lauantaina pelataan poikien ja sunnuntaina tyttöjen turnaus.
Poikien turnauksessa on kolme eri sarjaa: Kilpa 1, Kilpa 2 ja Haaste. Kilpa 1:ssä on kuusi joukkuetta ja muissa sarjoissa viisi. Ajaxin lisäksi voittopokaaleista kamppailevat joukkue tai joukkueita HauPa:sta, Limingan Pallokarhuista, OLS:sta, OsPa:sta, RoPS:sta ja Tervarit-junioreista. Sarjat pelataan yksinkertaisina, joiden päätteeksi taulukon ykkönen on myös turnauksen voittaja.
Ottelut alkavat klo 9.00 ja viimeinen kierros käynnistyy klo 17.30.
Tyttöjen turnauksessa on kolme ikäluokkaa, joissa kussakin on yksi sarja. T12:ssa pelaa neljä joukkuetta ja kahdessa nuoremmassa ikäluokassa viisi. Niinpä sijoitusotteluita nähdään ainoastaan T12:ssa, kun kolmen kierroksen alkulohkon jälkeen mitellään vielä finaalissa ja pronssiottelussa.
Tyttöjen turnaukseen on saatu loistava kattaus seuroja ja joukkueita laajalta alueelta. Ajax, FC Raahe, HauPa ja OsPa edustavat perinteisiä Oulun lähialueen tuttuja osanottajia. FC Santa Claus juniorit, FC Siili ja TP-47 tulevat vieraaksi aavistuksen verran kauempaa.
Aamuvirkkujen iloksi tyttöjen turnaus alkaa klo 8.30. Viimeinen kierroksella pelattavan T12:n mitaliottelut käynnistyvät kello 15.30.
Cafe Zumppi on avoinna koko viikonlopun ajan!
05.05.2025 11.41 | Kuukauden Kippari, huhtikuu 2025: HELENA AULA |
29.04.2025 13.00 | Toimiston aukiolo- ja henkilökunnan työskentelyajat vappuna |
29.04.2025 10.56 | Ajax-Sarkkiranta sai Suomen Palloliiton ja LähiTapiolan aloittavan ikäluokan laatupalkinnon |
22.04.2025 13.05 | Pelikausi käynnistyy torstaina |
17.04.2025 22.35 | Toimiston aukiolo- ja henkilökunnan työskentelyajat pääsiäisenä |
07.04.2025 23.41 | Kuukauden Kippari, maaliskuu 2025: EETU OLLIKAINEN |